Itsenäisyys ja onnistuminen, kaikille mahdollista
Kaikilla on oikeus ja tulisi olla myös mahdollisuus itsenäiseen päätöksen tekoon, elämään ja liikkumiseen kulttuurin näkemistä, kokemista tai tekemistä unohtamatta. Toiset tarvitsevat tukea ja ulkopuolista apua enemmän, toiset vähemmän, jotta voivat elää itsenäistä, itsensä näköistä elämää, mutta kaikille itsenäinen elämä sekä kulttuuri on mahdollista erityistarpeiden määrästä ja laadusta huolimatta. Tästä kaikesta osoituksena, kulttuurin, tekemistä, kokemista ja näkemistä edistämään, on käynnissä myös Kaikkien Festari-hanke.
Minä olen Janna ja toimin Kaikkien Festari-hankkeessa rakennetun ympäristön esteettömyyden asiantuntijana. Minulla on koulutus siihen, kuten aiemmasta ”Minusta esteettömyyskartoittaja”-uutisesta on teille jo selvinnyt. Mutta liikun itse myös sähköpyörätuolilla ja tarvitsen runsaasti ulkopuolista apua selvitäkseni omasta itsenäisestä arjestani. Siksi nyt käytän itseäni esimerkkinä. kun kerron kuinka suuri asia itsenäisyys erityistarpeiselle henkilölle voi lopulta ollakaan ja kuinka kuka tahansa on parhaiten tarvittaessa avuksi.
Pystyn siis kulkemaan sähköpyörätuolilla itsenäisesti ilman apua myös kotini ulkopuolella ja se on minulle tärkeää. Itsenäinen liikkuminen tekee ympäristön minulle tutummaksi ja hahmotettavammaksi, mutta se myös lisää itsenäisyyttäni sekä itseluottamustani. On itse selvittävä kaikista lenkillä eteen tulevista tilanteista, on se sitten auto, kuoppa, metsätie, irtosora tai eläin. Tuntuu tosi hienolta, kun olet selvinnyt pitkältä tai lyhyemmältäkin lenkiltä takaisin, ilman että kukaan on ollut kaverina. Tekisi oikein mieli röyhistää rintaa ja sanoa, että kyllä minä pärjään. Uskon. että tämä sama tunne on monella muullakin erityistarpeisella henkilöllä heidän itsenäisesti selviytyessään, on asia sitten kuinka iso tai pieni tahansa. Rinnan röyhistysmahdollisuuksia haluamme tarjota myös me Kaikkien Festari-hankkeessa, kun tuomme erityistarpeisia monen alan taiteilijoita tapahtumajärjestäjien ja suuren yleisön tietoisuuteen myydessämme heitä festivaaliesiintyjiksi.
Neuvoja on meidän kaikkien varmasti joskus tarvinnut kysyä ja ottaa vastaan myös satunnaiselta ohikulkijalta. Useasti huomaa, että on kyllä halua auttaa, mutta ei tietoa miten vammaisuuteen tai muuhun erityistarpeisuuteen pitäisi suhtautua ja miten tilanteessa toimia. Tässä lopussa joitakin selkeitä, yksinkertaisia ohjeita sinulle satunnainen auttaja tai vaikka tapahtumaa suunnitteleva. Kaikkien Festarilta ostettavissa ”Esteettömän kohtaamisen ABC”-koulutuspaketti aiheesta. Osta se, kuule ja opi lisää.
- Suhtaudu vammaiseen henkilöön, kuin keneen tahansa.
- Puhu normaalilla äänellä. Puherytmiä tai äänenvoimakkuutta ei tarvitse muuttaa.
- Puhu vammaiselle itselleen hänen asioistaan, älä saattajalle.
- Vammainen tietää AINA itse parhaiten, millainen apu on tarpeen.
Onnistuminen ja itsenäinen selviytyminen on mahtava tunne. Sen ovat kaikki ansainneet!